torstai 13. elokuuta 2015

Tervetuloa Suomen listahistoriaan

Huomio: hakemistoa ei päivitetä jatkuvasti, vaan se on nyt 10.8.2015 voimassa olleen tilanteen mukainen.

Tämä on hakemisto Suomen musiikkilistoille nousseista levyistä, joka perustuu Sisältää hitin -kirjaan (Otava 2006) luotuun järjestelmään ja laajentaa sitä ajallisesti kumpaankin suuntaan. Mukana ovat nyt hitit vuoden 1961 ja albumit vuoden 1966 alusta alkaen. Tieto on jaettu 96 sivuun, joihin pääsee vasemmanpuoleisen palstan linkeistä. Niitä voi myös selata alareunan uudempi/vanhempi-linkkien avulla. Sivusto on luotu blogialustalle taulukko-ohjelman ulkoasuominaisuuksia käyttäen.

Kirjaan verratessa löytyy joitakin eroja. Vuosien 1985-1993 albumi- ja singleviikkolistat on laskettu uudestaan, ja uudet tiedot kumoavat vanhat. Kirjassa pyrittiin pitämään koko ajan kaikilla osalistoilla sama painoarvo, mikä teki niistä raskasliikkeisiä ja esti lyhytaikaisia listalevyjä nousemasta mukaan. Uusissa painotukset ovat vaihdelleet listan tuoreuden perusteella, ja moni aiemmin ulos jäänyt äänite sai sijoituksen. Listoissa on korjattu myös muutama suoranainen virhe.

Ai millä osalistoilla? Lähteet mainitaan alempana. Varsinaiset listat vuoteen 1995 asti ovat luettavissa osoitteissa suomensinglelistat.blogspot.fi (singlet) ja suomenalbumilistat.blogspot.fi (albumit). Sitä myöhemmät ovat nähtävissä Musiikkituottajien lista-arkistossa sekä osoitteessa finnishcharts.com. Vuosihittilistat vuodesta 1961 alkaen löytyvät osoitteesta suomenvuosilistat.blogspot.fi.

Hakemistotaulukossa on paljon infoa ja hittipuolella eri listojen sijoituksia samassa sarakkeessa, joten tässä opastusta lukemiseen ja tulkintaan. Esittäjänimen alla ovat ensiksi myyntilistoilla menestyneet albumit ja sitten hitit, jotka ovat käyneet single-, jukebox-, radio- ja/tai suoratoistolistoilla.

Albumien lukuohje (oranssilla pohjalla)
1. Esittäjän nimi
2. Y = yhtye, D = duo, N = naisartisti, M = miesartisti. Perässä maa kansainvälisenä lyhenteenä. VAR tarkoittaa monikansallista kokoonpanoa.
3. Listalletulokuukausi
4. Albumin nimi
5. Levymerkki/Yhtiö, maahantuoja tai jakelija
6. Albumin listaviikot
7. L = livealbumi, K = kokoelma, J = joululevy, S = soundtrack, M = minialbumi, U = uudelleenjulkaisu
8. Valkoisella pohjalla on korkein listasijoitus. Listan mitta oli vaihteleva (alle 20) vuosina 1966–1969, Top 20 vuosina 1969–1971, Top 30 vuosina 1972–1985, Top 40 vuosina 1985–2009 ja Top 50 vuodesta 2010 eteenpäin.
9. Listaykkösviikkojen määrä
10. Ainoastaan midprice-listalla (1998–) käyneet albumit on merkitty tummemman oranssille pohjalle.
11. Jos levyllä on muitakin esittäjiä kuin yllemainittu, se on merkitty punaisella levyn nimen alle.
12. Midprice-listan sijoitus on laitettu yhdysmerkkien väliin. Listan mitta on Top 10.

Hittien lukuohje (keltaisella pohjalla)
1. Listalletulokuukausi
2. Hitin nimi
3. Levymerkki
4. Hitin suuruutta kuvastavat napit, jollaisen saa tuhannesta listapisteestä. Jos esittäjällä on vähintään viisi hittimerkintää, menestyneimmän biisin nimi on lihavoitu.
5. Asteriskien välissä oleva numero kertoo sijoituksen ep-listalla, jota julkaistiin Top 10 -mittaisena vuonna 1961.
6. Valkoisella pohjalla on korkein sijoitus singlemyyntilistalla. Vuodesta 2012 eteenpäin tämä tarkoittaa latauslistaa, kun ns. singlelista siirtyi mittaamaan ensisijaisesti suoratoistoa. Vuosina 1961-1964 lista kasvoi nopeasti Top 10:stä Top 40:ksi, lyheni 1972 Top 30:ksi ja 1992 Top 20:ksi, piteni latausten myötä 2007 taas Top 30:ksi.
7. Yhdysmerkkien välinen numero on korkein sijoitus jukebox-listalla, jota koottiin vuosina 1975–1989. Tässä on huomioitu vain Top 10, vaikka ajoittain lista oli pitempikin.
8. Oikean reunan numero on korkein sijoitus radiosoittolistalla, jollaisia on koottu eri kriteerein vuodesta 1989 lähtien. Top 20 -sijat on huomioitu.
9. Tummemman keltaisella pohjalla on korkein sijoitus 50 hittiä -listalla, joka yhdisti useat suosiomittarit ja jota julkaistiin Rumbassa 1992–2007. 50 hittiä -pisteytys on pohjana koko tässä hakemistossa käytetylle pisteytysjärjestelmälle.
10. Hakasulkeissa oleva numero on korkein sijoitus latauslistalla siltä ajalta (2007), kun listaa julkaistiin mutta sen tuloksia ei vielä sisällytetty singlemyyntilistaan.
11. Kun ns. singlelista alkoi 2012 mitata suoratoistoa, sen korkein sijoitus siirrettiin vasemmanpuoleiseen sarakkeeseen. Lista on Top 20.
12. Jos hitillä on muitakin esittäjiä kuin yllemainittu, se on merkitty punaisella levyn nimen alle.

--------------------------

Singlelistojen lähteenä ovat olleet Suomen Soitinalan Tuottajat (1960-1961), Iskelmä (1961-1967), Ilta-Sanomat (1961-1967), Suosikki (1964-1990), Stump (1967-1970), Intro/Help (1968-1979), Mitä Suomi soittaa (1972-1989), Seura (1979-1988), Radio Ykkönen (1988-1993), Radio City (1993), Yleisradio (1994-2009) ja Musiikkituottajat (2010-).

Albumilistojen lähteenä ovat olleet Iskelmä (1966-1967), Suosikki (1966-1990), Intro/Help (1968-1979), Mitä Suomi soittaa (1972-1989), Seura (1979-1988), Radio Ykkönen (1988-1993), Radiomafian lista (1991-1993), Radio City (1993), Yleisradio (1994-2009) ja Musiikkituottajat (2010-).

Radiolistojen lähteenä ovat olleet Discopress (1989-2007), 50 hittiä/Suomen Radiolista (1992-2007), Nielsen Music Control (2008-2013) ja Radio Monitor (2013-).

Tämän hakemiston on koostanut ja sivusta vastaa Timo Pennanen. Mainitse lähde tai sivuston osoite lainatessasi. Kommentteja/huomautuksia voit lähettää Listablogin kautta (myös Facebookissa).